Etusivu » Raskaus » Varmista vauvasi tupakaton kehitys
Raskausajan ongelmat

Varmista vauvasi tupakaton kehitys

Raskaus maha
Raskaus maha
Kuva: Adobe Stock

Äidin tupakointi raskauden aikana on tärkein ennaltaehkäistävissä oleva raskauden vaaratekijä. Huolellisesti suunniteltu vieroitusohjaus vähentää raskausajan tupakointia ja varmistaa vauvan tupakattoman kehityksen.

Herkimmin tupakalle altistuvat sikiön aivot ja keuhkot. Keuhkojen muodostuminen alkaa sikiön ensimmäisten viikkojen aikana, ja keuhkoputket jäävät pienemmiksi, jos äiti tupakoi. Myös vauvan astmariski kasvaa.

Naistentautien ja synnytyksen erikoislääkäri Hannu Vierolan mukaan tupakoinnin lopettaminen hedelmöittymisen aikaan tai heti raskauden alkuvaiheessa säästää sikiön monilta haitoilta, kuten epämuodostumilta ja painon laskulta. Tupakalta säästyneet vauvat todennäköisemmin myös oppivat ja nukkuvat paremmin. Lisäksi heillä ilmenee vähemmän aggressiivisuutta ja autismia.

Tupakoinnin lopettaminen milloin tahansa raskauden aikana on kuitenkin tärkeää.

– Suurin osa tupakoinnin sikiövaaroista laskee kokonaan tupakoimattomien tasolle, jos tupakointi lopetetaan raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, sanoo Vierola, mutta painottaa, että tupakka, ja muut päihteet, tulisi jättää syrjään jo raskautta suunniteltaessa.

– Jos äiti tupakoi vielä ennen synnytystä, riski synnytyksen aikaisiin komplikaatioihin kasvaa. Tupakoinnin lopettaminen milloin tahansa raskauden aikana on kuitenkin tärkeää, hän muistuttaa.

Neuvoloihin rohkeutta puhua tupakan vaaroista

Tupakointi on yhtä vaarallista kuin huumeet raskauden aikana. Silti jopa 12,5 prosenttia raskaana olevista naisista tupakoi Suomessa vuonna 2017. Määrä näyttää pikkuhiljaa vähenevän, mutta Ruotsin viiteen prosenttiin meillä on vielä pitkä matka ja työtä tehtävänä.

Tupakoinnin käsittely terveydenhuollossa on Vierolan mukaan sattumanvaraista eikä tupakasta vieroittumisen menetelmiä aina tunneta hyvin. Vierola kaipaakin rohkeutta ja motivaatiota neuvolan ja terveydenhuollon henkilökunnalle ottaa tupakointi puheeksi heti neuvolakäyntien alussa.

Vierola kertoo, että Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto on jo kolmisen vuotta ajanut häkämittarien ottamista neuvolaan käyttöön. Hän uskoo tuloksia saatavan, jos kaikki odottavat äidit puhaltaisivat siihen ensikäynnillä:

– Mittari on erittäin tehokas ja konkreettinen keino näyttää äidille, mitä myrkkyä vauva tupakoinnin mukana saa. Lisäksi Käypä hoito -suosituksiin pitää saada odottavien äitien suositukset tupakoinnin lopettamiseksi ja lapsen tupakattoman kehityksen takaamiseksi, hän huomauttaa.

Next article