Etusivu » Kauneus » Luonnonkosmetiikka rynnii markkinoille Suomessakin
Kosmetiikka

Luonnonkosmetiikka rynnii markkinoille Suomessakin

Luonnonkosmettiikka
Luonnonkosmettiikka
Kuva: Pexels

Luonnonkosmetiikka on tällä hetkellä kovassa nousussa, kun yhä useampi aiemmin synteettisen kosmetiikan käyttäjä uskaltautuu kokeilemaan – ja jää usein sille tielle.

Monelle kuluttajalle luonnonkosmetiikka käsiteenä voi olla hämärä, etenkin kun moni synteettisen kosmetiikan valmistaja korostaa tuotteidensa luonnollisuutta jonkin yksittäisen aineosan perusteella. Tällaiselle mainonnalle on nimikin, viherpesu. Kuluttaja saa olla tarkkana kosmetiikkaostoksilla varsinkin silloin, kun luonnonkosmetiikkaan tutustuminen on vasta alkanut.

Mielenkiinto luonnonkosmetiikkaa kohtaan herää usein huolesta synteettisen kosmetiikan ainesosia kohtaan. Pelätään niiden olevan terveydelle vaaraksi. Etenkin sosiaalisessa mediassa kiertää paljon huhuja eri aineiden vaarallisuudesta. Osa jutuista on asiallisia, osa puhdasta klikkijournalismia. Itsekin tiedostan tällaisten terveydelle mahdollisesti haitallisten aineiden (kuten vaikka parabeenit) olemassaolon ja pyrin välttämään niitä.

Motivaationi luonnonkosmetiikan suosimiseen tulee kuitenkin puhtaan mielenkiinnon kautta. Miksi valitsisin synteettisen vaihtoehdon, kun luonnollinen on raaka-aineiltaan laadukkaampi ja toimii aivan yhtä hyvin, ellei jopa paremmin?

Olennaiset erot

Yksi olennaisimmista eroista luonnon- ja synteettisen kosmetiikan välillä on niiden perusraaka-aineessa eli öljyssä. Synteettisen kosmetiikan voidepohjat koostuvat mineraaliöljystä, samasta jota autosikin käyttää. Luonnonkosmetiikan öljyt taas tulevat kasveista, eikä ole niin vaarallista vaikka tuotetta eksyisi suuhunkin. Tämä on tärkeää etenkin lapsille tarkoitettuja tuotteita valitessa.

Synteettisessä kosmetiikassa käytetään paljon ihoa silottavia ainesosia (yleensä erilaisia silikoneja), jotka eivät ole luonnonkosmetiikassa sallittuja. Tämä tekee merkittävimmän eron esimerkiksi siihen, miltä voide tuntuu iholla tai kuinka liukkaaksi hoitoaine tekee hiukset.

Myös säilöntäaineiden käyttö on vähäisempää ja rajatumpaa ja usein luonnonkosmetiikan pakkaukset on suunniteltu suojelemaan tuotetta hapettumiselta ja bakteereilta. Säilyvyydessä on kuitenkin selkeä ero synteettiseen verrattuna, mikä voi aluksi tulla yllätyksenä.

Laadun kriteerit

Luonnonkosmetiikalle on olemassa erilaisia standardeja ja sertifikaatteja. Näitä kannattaa pitää silmällä, jos on ostoksistaan epävarma. Tunnetuimpia merkkejä purkkien kyljissä ovat BDIH, Ecocert ja NaTrue. Lisäksi Suomessakin lanseerattiin pari vuotta sitten oma sertifikaatti, FI-NATURA. Sertifikaattien merkitys vaihtelee esimerkiksi sallittujen ainesosien välillä.

Sertifikaatti on usein tae tasaisesta laadusta – sertifikaatin vaatimien kriteerien tulee täyttyä, tai merkinnän voi menettää. Toisaalta sertifikaattimerkintöjen puuttuminen ei kuitenkaan välttämättä tee tuotteesta huonoa, sillä sertifikaattien käyttö maksaa ja voi tulla pienelle kosmetiikkavalmistajalle liian kalliiksi.

Kirjoittaja Elina Kirmanen on kolmekymppinen akuuttihoitotyössä viihtyvä terveydenhoitaja, joka blogissaan ruotii niin kosmetiikkaan kuin terveyteenkin liittyviä asioita ja pohdiskelee elämän suuria kysymyksiä. Lue lisää Elinan kirjoituksia blogista.

Next article